31. joulukuuta 2017

Kirjoitusvuosi 2017

Nyt kun vuosi 2017 alkaa olla ohi on aika tehdä yhteenveto siitä, mitä kirjoitusrintamalla tapahtui kuluneena vuotena.



Vuoden suurin saavutus oli epäilemättä kolmannen novellikokoelmani ilmestyminen. Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita näki päivänvalon maaliskuussa. Kuluneena vuotena ilmestyivät myös antologiat Varjoisilta kujiltaHänen huulensa ovat metsä ja Tämä jalka ei ole minun - kauhuja omasta kehosta, joissa olin mukana. Lisäksi minulta ilmestyi kolme raapaletta antologiassa Ajantakojat – Kummalinnun munia 3.


Elokuussa Suomessa järjestettiin Worldcon 75. Osallistuin kahteen Worldconissa julkistettuun englanninkieliseen antologiaan: Osuuskumman Never Stop - Finnish Science Fiction and Fantasy Stories ja Nysalor-kustannuksen Boundaries and Other Horror Stories from Finland. Suurin panokseni Worldconiin oli käsikirjoitus radiokuunnelmaan Everybody likes Mr. Smith, joka esitettiin livenä. Lisäksi olin mukana WOOF (World Order Of Faneditors) #42 -julkaisussa lyhyellä novellilla. Minut myös värvättiin lyhyellä varoitusajalla mukaan Worldconin ohjelmaan. Osallistuin paneelikeskusteluun suomalaisesta kauhukirjallisuudesta Magdalena Hain ja Marko Hautalan kanssa.

Syksyllä ohjelmassa olivat vielä perinteiseen tapaan Helsingin kirjamessut, missä keskustelin scifi-kirjallisuudesta Shimo Suntilan, J. Pekka Mäkelän ja Kujerruksia-kulttuuriblogin pitäjä Linnea Peurakosken kanssa.

Nollameridiaanin editointia ja Worldconia saanee kiittää tai syyttää siitä, että tämän vuoden kirjoitussaldo jäi muuten hyvin aneemiseksi. Kuluneena vuotena sain aikaiseksi vain kaksi novellia, jotka ilmestynevät antologioissa ensi vuoden aikana. Mitään muuta en osaa vuoden 2018 kirjoitusprojekteista vielä sanoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti